Mökille

Torstaiaamu valkeni Kokkolassa aurinkoisena ja kylmänä, -20 tai jotain. Mutta nopeastihan se siitä lämpeni ja Santahakaan hiihtämään. Hieno oli siis ilma ja ladun yli oli puukin vääntynyt, ilmeisesti liikaa lunta? Aika säälittävä räpiköiminen taas mutta kymppi tuli käveltyä sukset jalassa ja sen jälkeen auton nokka kohti mökkiä.

Mökillä ei tie ollut auki, mikä ei ollut yllätys, eli sukset taas jalkaan, reppu selkään ja sivakoimaan. Eihän tuonne ole kuin reilun kilometrin matka joten nopeasti sinne pääsin, tai melkein. Viimeiset 50 metriä olikin sitten kovaa hommaa kun lunta oli noin puoli metriä ja normaalit kuntoilusukset upposivat hankeen kuin kuuma veitsi uppoaisi. Eli viimeisiin metreihin meni varmaan yhtä paljon aikaa kuin ensimmäiseen kilometriin. Selvisin kuitenkin tuostakin ja äkkiä puita hakkaamaan että saa makkaraa. Eli kiire oli saada avattua kesän grillikausi. Tuollahan tuo grillikin jossain lumen seassa on, eikun kahlaamaan polkua ja makkaraa paistamaan.

Aurinko paistoi ja aivan mielettömän kaunis ilma muutenkin. Iltaa kohden tosin pilvistyi ja aamulla olikin sitten satanut räntää, jee, lisää lunta! Sitähän ei olekaan vielä tänä talvena saatu. Saunan lämmitys meinasi olla aika kovaa hommaa, tai lumen sulattaminen löyly- ja kylpyvedeksi. Aika paljon energiaa näköjään kuluu tuon lumen sulattamiseen. Mutta ei tuolla saunassa tarvinut palella, tai ei ainakaan koko aikaa. Vettä  kun heitti niin hyvin tuli löylyä tuli ihan kivasti, mutta ei mitenkään kuumaksi meinannut saada tuota saunaa. Ovet eivät menneet kiinni joten ilma ainakin vaihtui. Ihan hauskaa kuitenkin.

Nukkumaan aikaisin, kun ei tullut valoa mukaan. Kynttilän valossa yritin vähän lukea ja naputella Vuokatin raporttia, mutta sitten unihiekkaa meni niin paljon silmiin että ei kun makuupussiin levyttämään. Kylmä ei tullut, yöllä piti jopa vähän availla makuupussia kun meinasi tulla liiankin kuuma.

Hiihtoloma jatkuu...

Niin, mitäs sitten tiistaina? Runsaan ja terveellisen hotelliaamiaisen jälkeen (vaatii vähän työtä mutta kyllä terveellisestikin voi syödä) hiihtoladulle siis, siksihän tänne oli tultu. Selkä tosin valitteli jo maanantaina mutta hitaasti kun meni niin ei se selkä lisää valitellut. En tosin ole varmaan koskaan näin hitaasti suksilla mennytkään, eikun ehkä, siis ehkä armeijassa, mutta siellä sukset vaan helpottavat liikkumista ja etenkin talvella. Mutta siis joo, hotellilta järven jäälle ja kartasta kun katselin niin jäätä pitkin kun aloittaisi niin saisi mukavan lenkin. Vaankun ei saanutkaan, siitä kohdasta mistä jäältä piti päästä mettään niin latu loppuikin eli eikun takaisin ja ensimmäisestä kohdasta mettään. Siinä sitä sitten pitkin ja poikin Vuokattia tosin vauhti oli suorastaan säälittävä. Minua ei sinänsä haittaa vaikka tuolla konttaisin eteenpäin mutta se ottaa pattiin kun joskus aikaisemmin olen pystynyt oikeasti hiihtämään, nyt vaan pystyn tepastelemaan sukset jalassa. Kauhea halu olisi painaa tukka putkella mutta kun kroppa ei sitä salli niin pakko sitten vaan raahautua. Mutta se positiivinen puoli asiassa on että tänä talvena oikeastaan ensimmäistä kertaa kolmeen neljään vuoteen olen oikeasti taas uskaltautunut hiihtoladulle. Ja kyllä tästäkin voi nauttia, ainakin nyt nautin, aurinko paistoi, pakkasta muutama aste. Mikä voisi enää olla paremmin? Niin no jos joku kissa olisi mukana suksimassa niin sitten ehkä mutta minulle tämäkin oli jo pitkästä aikaa kunnon hiihtoloma. Jee. Moni muukin oli nauttimassa, jopa muutama pariskunta pieni lapsi ahkoissa tulivastaan. Minäkin pääsin ahkiota vetämään pari viikkoa sitten ja mukavaahan sekin oli. Jos joskus minäkin saan lapsen niin...
Suksimisen jälkeen äkkiä uimaan ennenkuin muut turismolaumat ehtivät sekaan. Nyt jopa uskaltauduin saunamaailmaan missä miehet ja naiset liikkuvat ilkosillaan... Nyt kun siellä ei ollut vielä muita niin minäkin uskaltauduin höyrysaunaan ja luolasaunaan tms. Ei se nyt mikään ihmeellinen maailma ollut. Harmi kun savusauna ei ollut vielä auki.
Sieltä takaisin kylpylän puolelle astellessanio huomasin ihan oikean uima-altaan, wow. Sinne siis pulikoimaan. Tosin minun uimataidoilla tuo on oikeasti pulikoimista mutta mukavaa oli kokeilla matkaakin uida. 250m uin, tai siis "uin", yhteen menoon. Pitäisiköhän sitä oikeasti opetella uimaan? Uimasta tullessa jäin ihmettelemään punttisalilla olevia ihmisiä kun se siinä matkanvarrella oli, niin että miksi sisällä hikoillaan. Ja varsinkin sellaisella härvelillä minkä liikerata on juuri sama kuin perinteisen hiihdossa. Siis miksi nyt sisällä ulkona on paras sää mitä tähän aikaan vuodesta voi vaan olla. Mutta jos jonkun mielestä sisällä on mukavaa hikoilla niin mitäpä se minulle kuuluu.
Vitun paska puhelin boottasi kun olin naputellut aika lailla. Eikös meillä ollut autosave? No ei näköjään. Voi hyvää päivää. Kuka vittu näitä tekee? Ainiinjoo...
No, uudestaan lyhennetty versio. Uinnin jälkeen kävelylle ja sapuskaa ettiin. Ei löytynyt mutta löytyi rommikaakaota, nam. Siitä sitten takaisin hotellille pannupizzalle ja tarjoilijoita ei sitten kiinnostanut palvella minua pizzan heittämisen jälkeen. Olisin sen minun perinteisen loman kohokohdan eli Irish-coffeen halunnut jälkkäriksi, mutku palvelu ei sitten tänään kiinostanut niin ei väkisin.
Alakertaan sitten kattomaan säälipleijjareita, kärmät sentään voitti. Takana tosin seisoi joku porkkanahousufani kun se huusi kuin palosireeni joka kerta kun tuppura plingas. No eikai se mitään, kai niitäkin pitää olla? Tosin juukkereiden tappiohan lämmittää jokaisen mieltä.
Ja nukkumaan ja huomenna aamuhiihto ja pois...

Kirjoittelin jonninjerran päivän tapahtumista jotain mutta mukanani raahaama läppäri ei sitten suostu keskustelemaan ulkomaailman kanssa, ainakaan langattomasti. Noh, mukava päivä, aurinko paistoi ja suksi luisti. Huomenna jotain uutta, ehkä.

--------------------------------------------------------------
Ovi Mail: Create an account directly from your phone
http://mail.ovi.com

Minihiihtoloma

Niin se reissu alkoi, suoraan töistä torstai-iltana junalle ja kohti Tamperetta. Junamatkalla ei oikein mitään ihmeellistä tapahtunutkaan, ravintolavaunussa oli todella hiljaista, jouduin yksin siellä nauttimaan kebab-panini leivän, mitä en voi suositella kenellekään. Sen päälle piti ottaa jotain ja lohipiirakka oli ihan jees. Lähempänä Tamperetta kävin vielä toisella leivällä ja meksikolainen salami-kolmioleipä oli myös kauheaa. Ei pitäisi alkaa kikkailemaan ja kannattaisi pysyä tutuissa ja turvallisissa tuotteissa eli siis kana-pekoni-kolmioleivässä, se on oikeasti aika maukasta. Parasta mitä junassa saa. No tuon meksikolaisen moskan makua piti huuhtoa suusta kolmen tähden jalmarilla kun junakin seisoi Seinäjoen asemalla parikymmentä minuuttia. Ei se mitään, lomallahan minä olin joten ei ollut muuta kuin aikaa.

Tampereella sitten aamuisella kävelin rautatieasemalle ja itse asiassa vääntäydyin lähellä olevaan kahvilaan odottamaan junan lähtöä. Tapasin vanhan työkaverin ja hänen kanssaan tunnin verran ehdinkin vaihtaa kuulumisia ennen viimeistä etappiä. Pakko kyllä myöntää että Tampere näytti jotenkin viehättävältä ja houkuttelevalta. Kyllähän tuossa junan lähestyessä Tamperetta pyöri kaikenlaista mielessä. Ouluun muutto ei ole kaduttanut, mutta mistäpä sitä tietää minne elämä vielä heittää. Tosin en minä vastustaisi vaikka löytäisin täältä jonkun mukavan ihmisen kenen kanssa vanheta yhdessä. Mutta jos en löydä lähiaikoina niin...

Mutta siis matka jatkuu, Humppilaan siis ja minua oltiinkin vastassa asemalla. Asemalta suoraan syömään. Iltapäivä meni pikkuista katsellessa ja ihmetellessä. Ai niin, paiskittiinhan sitä lumitöitä kun tehtiin after-ski-grillisysteemipaikkaa pihaan. Löytyi se grilli tosiaan lumen keskeltä. Illalla käytiin hiihtämässä. Minulle oli varattu lainasukset, tosin minä en ollut oikein, miten se nyt sanotaan, siis "I am not worthy", suksissa oli enemmän hiihtoretkitarroja kuin minä osasin edes laskea. Finlandiahiihtoneuvoksen vanhat sukset siis, sellaiset sukset kun näkee niin ei voi muuta kuin hiljaisesti vaan kunnioittaa ja yrittää edes hiihtää niiden vaatimalla arvokkuudella. Hiihto kyllä maistui, mukavaa oli ja vedin pienen sakkokierroksenkin. Illalla maistui sauna ja yömyssyksi GlenGoyneä.

Lauantaina iltapäivällä oli tulossa lisää vieraita, tällä kertaa Helsingistä, joten aamuisella piti kiirehtiä hiihtämään, tällä kertaa Torronsuolle. Hiihto ei olisi voinut alkaa paremmin kun noin sadan metrin jälkeen vedin lipat ja melkein löin pääni suoraan suon ainoaan mäntyyn. Mutta en ihan osunut eikä arvokkaan suksetkaan kärsineet vahinkoa, joten matka jatkui. En osaa kuvitella kauniimpaa ilmaa, aurinko paistoi ja noin viisi astetta pakkasta, aivan mahtavaa. Puolessa välissä matkaa minulle annettiin todella vastuullinen tehtävä: minut valjastettiin ahkion eteen, missä istuskeli pikkuinen. Aluksi minua jännitti ihan älyttömästi, ihmettelin vaan että kuinka minut uskallettiin laittaa tällaiseen tehtävään varsinkin kun vetäisin jo aamuisella lipat. Mutta varovasti eteenpäin ja jossain vaiheessa taisi pikkuinenkin nukahtaa joten en täysin epäonnistunut tuossa hommassa. Kuva on kun päästiin jo turvallisesti takaisin parkkipaikalle. Matkalla ei uskaltanut pysähdellä ettei herättäisi ahkiossa nukkuvaa matkalaista. Alkoi tosin hyydyttää, tuntui että koko ajan menisi loivaan ylämäkeen, mutta mukavaa se oli.


Takaisin perusleiriin, pikaisesti suihkuun ja linja-autoasemalle helsinkiläisiä vastaan. Tosin ensin piti käydä kaupassa ja veikkaus viemässä. Matkalla meidät ohitti risteyksessä oikealta kääntyen vasemmalle meidän eteen joku teiden sankari, oikea idioottien idiootti, täysi pelle. Mistä ihmeestä noita oikein sikiää? Joku oli varannut minulle kokin puuhat lauantaille ja lohikeittoa oli ohjelmassa. Alkossa kävin myös hakemassa viiniä, myyjältä pyysin suosituksia lohikeitolle ja hän kyseli että onko maa- tai rypäletoivomuksia. No eipä minulla sellaisia ollut, (mahdollisimman hyvä hyötysuhde vaan:-). No hän onnistui myymään minulle jotain valkkaria ja se oli kyllä hyvää, kuten myöhemmin illalla se päästiin toteamaan. No niin, siis linja-autoasemalta lisää ihmisiä kyytiin ja perusleiriin lohikeiton tekoon. Paineet olivat todella kovat, nyt ei saisi epäonnistua ja kädet täristen perunoita kuorimaan. Keitto syntyi ja kalaa oli aika paljon. Tosin en olisi osannut tehdä keittoa ilman apuja, kiitokset siitä! Mutta keitosta tuli syötävää, ainakin minusta se oli aika hyvää, paljon paljon parempaa kuin mitä itse olin tehnyt viikkoa aikaisemmin kotona. Huh, onneksi!

Ilta menikin sitten jutustellessa, pikkuista katsellessa ja saunoessa. Makkaraakin päästiin grillaamaan ulos, nam. On se vaan hyvää!
 
Mitäs sunnuntaina? Ai niin, ilma senkuin vain parani, aurinkoa ja muutama aste pakkasta ja eikun ulkoilemaan. Tällä kertaa kävelemään järven jäälle. Siellä kävellessä nälkäkin tuli, rossoon syömään ja siinähän se päivä menikin. Helsinkiläisten piti jo ehtiä linja-autoon. Me lähdettiin vielä illalla hiihtämään ja nyt mentiinkin sen verran kovaa että minä sippasin. Tai jotenkin en vaan osaa tuota perinteistä vaikka noin muuten olen kestävyyskunnoltani varmaan kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Mutta en saa irti tehoja, ehkä se johtuu vaan siitä ettei saa fiilistä, olympialaiset ovat niin usein ettei vaan syty joka kisoihin? No se hyvä puoli tuossa oli että nyt tuli vanhat hyvät ajat mieleen kun Tampereella käytiin hiihtelemässä ja minä aina sippasin ja katkesin ja J vaan hiihteli perässä ja naureskeli että on se vaan kumma kun ei jaksa. Siis oikein kunnon nostalgiapläjäys siis tuli koettua ja kyllä minä vielä joskus opin hiihtämään.

Siinäpä se minun minihiihtoloma menikin, maanantaina takaisin junaan ja Ouluun. Pääsin kotiinkin asti vaikka Oulu on kyllä onnistuneesti tehnyt junalla ja paikallisliikenteen busseilla matkustamisen vaikeaksi. Laukkua saa raahata puoli kilometriä että pääsee pysäkille. Kukahan idiootti nämä tämän kaupungin linjat on piirtänyt? No, yksityisautoiluahan pitää kannattaa!

Kotiin ehdin mukavasti ennen Liverpoolin peliä, ikävä kyllä. Mikä saa ihmisen kiduttamaan itseään katsomalla tuollaista pelleilyä? Ei voi tajua. Eikä sitäkään että taas vaan mielessä että "kyllä me seuraava peli voitetaan" ja kannatus on joukkueeseen kova (manageriin ei tällä hetkellä kylläkään). Mutta tuo onkin sitten jo ihan toinen juttu.

Yhteenvetona voisi sanoa että vaikka minulle lähteminen on aina niin vaikeaa niin kyllä taas kannatti. Hyviä ystäviä kannattaa lähteä tapaamaan aina vaan kun on tilaisuus. Kiitokset ja isot halaukset kaikille.  Eipä muuta kuin seuraavaa reissua suunnittelemaan.

Onko minussa sydäntä?

Hmm, en tiedä onko tässä mitään järkeä naputella tänne jotain tällaista mutta toisaalta tuli vaan sellainen tunne. Eli mitä siis tänään tapahtui? Kävin lääkärissä, tarkemmin sanottuna sydämen ultraäänessä. Kolmisen vuotta sitten joku lekuri vaan mainitsi että minulla voisi olla jotain vikaa sydämessä ja sen jälkeen tuota nyt on enemmän ja vähemmän seurattu, tai ainakin yritetty. Parin vuoden päästä edellisestä olisi pitänyt käydä kontrollissa, mutta näköjään minulta on tuollainen pikkuasia päässyt unohtumaan ja tuli kolmen vuoden tauko. No eikai se mitään, hengissä ollaan vielä ja vielä se sydän löytyi! Tuo menee muuten aina samaa rataa, lääkäri yrittää kysellä jotain sukulaisistani ja minä taasen en muista niistä mitään, siis että onko suvussani ollut sydänsairauksia tms. Ja lipsahti jotain sellaista että "isä on kuollut joten hänellä ei ole enää mitään hätää". En tosin huomannut lääkärin kasvoilla mitään mutta itseäni se alkoi vähän hymyilyttämään samalla kun tuo tuli ulos huuliltani.

Mutta miksi pirussa tässä nyt naputtelen tällaista. Oikeastaan en tiedä, mutta tuossa kun makoilin tutkimuspöydällä ja lekuri siinä ultraäänellä minua tutki niin minulle tuli varmaankin ensimmäistä kertaa elämäni aikana, tai sinä aikana kun olen jotain syvällistä ajatellut, aika levollinen olo. Sisimmässäni tiesin että kai sitä vielä pitää kituuttaa useita vuosia täällä mutta toisaalta olisin ollut "valmis" pahimpaankin. Siis vaikka minulla on vielä paljon tavoitteita, elettävää, nähtävää, tehtävää, puuhastelua ja kaikkea muuta kivaa niin siinä tuli vaan mieleen että jos tähän nyt kupsahtaisi niin eipä kai tämä nyt paskempaa ole ollut tähän saakka. Voisi sitä huonomminkin elämänsä elää. Olen kuitenkin ollut suurimman osan elämästäni aika onnellinen, vaikka se ei aina ole siltä näyttänytkään.

Kyllähän sitä haluaisi vielä paljon nähdä ja kokea ja toivottavasti ei ihan kaikkea yksin. Tosin tämä syksy on mennyt enemmän ja vähemmä soffalla makoillessa. Hitto kun ei oikein jaksa iltaisin mitään. Olen yrittänyt miettiä pääni puhki että mitähän sitä alkaisi tekemään, mutta ei vaan keksi sellaista mukavaa harrastusta. Mutta ei hätää, kyllä minä sen vielä keksin. Ja ensi kesänä toivottavasti vihdoinkin uskallaudun pitemmälle pyöräretkelle. Joko Suomessa teltan kanssa tai sitten jos oikein rohkeaksi alan niin sinne Ranskaan ja L'Alpe d'Huezin huipulle. Tosin tuo jälkimmäinen ainakin vaatisi pikkaisen kovempaa treenaamista kuin nyt, painon tuntuvaa pudottamista ja vielä pitäisi hommata pyörään kevyemmät välitykset. Mutta kaikki nuo olisivat tietty tehtävissä kevään aikana. Niin ja onhan minulla tavoitteena käydä pyöräilemässä kaikki Suomen tunturit, tai no ainakin nämä isoimmat laskettelukeskukset, Levi ja Vuokatti on jo käyty. Ensi kesänä sitten ainakin Ruka ja Syöte?! Olenko oikeasti tällainen erakkomainen luonne? Viihdyn kyllä mukavassa seurassa mutta kyllä sitä on välillä mukava vaan maata sohvalla ihan vaan yksikseen. Mitä ihastuminen on? Mitä rakkaus on? Voiko mies ja nainen olla vain "ystäviä"? Mietinkö liikaa? (Jep, vastaus tähän on kyllä, tiedän sen itsekin)

Hitsi, laskisi tuo pakkanen että pääsisi taasen pyöräilemään töihin. Nyt olen "joutunut" lisäämään ilmaston lämpenemistä harrastamalla yksityisautoilua. Ei tuokaan nyt ihan vaivatonta ole, tiellä on muitakin häiritsemässä omaa ajonautintoa, auto on aluksi kylmä (pitäisi olla sisätilan lämmitin!), parkkipaikkaa ei meinaa löytää jos joutuu käymään kaupungilla kesken päivän...



Ei perkele tällaista voi julkaista.

Keittiöremppaa

En nyt oikein osaa kirjoittaa mitään, v*tuttaa kuin pientä oravaa kun tuo LFC pelaajat vaan käyvät kentällä kävelemässä. Nyt on ensimmäisen kerran moneen moneen vuoteen sellaisia fiiliksiä ettei oikein tiedä viitsiikö seuraavaa peliä katsoa.

Mutta keittiöstä on pyydetty kuvia, joten tässä nyt muutama kuva ennen ja jälkeen, tai näköjään jälkeen ja ennen. Minä en näköjään oikein osaa laittaa tällä bloggerilla näitä kuvia nätisti. Mutta toivottavasti noista nyt saa kuitenkin selvää.

Voiko olla ärsyttävämpää junassa

Kuin keski-ikäisten naisten ja miesten porukka pienessä maistissa ja kauhea kikatus ja räkätys koko ajan? Ei ainakaan juuri nyt tule mitään mieleen. Aaaarrrrgggghhhh.

---Juha