Kirjoittelin jonninjerran päivän tapahtumista jotain mutta mukanani raahaama läppäri ei sitten suostu keskustelemaan ulkomaailman kanssa, ainakaan langattomasti. Noh, mukava päivä, aurinko paistoi ja suksi luisti. Huomenna jotain uutta, ehkä.

--------------------------------------------------------------
Ovi Mail: Create an account directly from your phone
http://mail.ovi.com

Minihiihtoloma

Niin se reissu alkoi, suoraan töistä torstai-iltana junalle ja kohti Tamperetta. Junamatkalla ei oikein mitään ihmeellistä tapahtunutkaan, ravintolavaunussa oli todella hiljaista, jouduin yksin siellä nauttimaan kebab-panini leivän, mitä en voi suositella kenellekään. Sen päälle piti ottaa jotain ja lohipiirakka oli ihan jees. Lähempänä Tamperetta kävin vielä toisella leivällä ja meksikolainen salami-kolmioleipä oli myös kauheaa. Ei pitäisi alkaa kikkailemaan ja kannattaisi pysyä tutuissa ja turvallisissa tuotteissa eli siis kana-pekoni-kolmioleivässä, se on oikeasti aika maukasta. Parasta mitä junassa saa. No tuon meksikolaisen moskan makua piti huuhtoa suusta kolmen tähden jalmarilla kun junakin seisoi Seinäjoen asemalla parikymmentä minuuttia. Ei se mitään, lomallahan minä olin joten ei ollut muuta kuin aikaa.

Tampereella sitten aamuisella kävelin rautatieasemalle ja itse asiassa vääntäydyin lähellä olevaan kahvilaan odottamaan junan lähtöä. Tapasin vanhan työkaverin ja hänen kanssaan tunnin verran ehdinkin vaihtaa kuulumisia ennen viimeistä etappiä. Pakko kyllä myöntää että Tampere näytti jotenkin viehättävältä ja houkuttelevalta. Kyllähän tuossa junan lähestyessä Tamperetta pyöri kaikenlaista mielessä. Ouluun muutto ei ole kaduttanut, mutta mistäpä sitä tietää minne elämä vielä heittää. Tosin en minä vastustaisi vaikka löytäisin täältä jonkun mukavan ihmisen kenen kanssa vanheta yhdessä. Mutta jos en löydä lähiaikoina niin...

Mutta siis matka jatkuu, Humppilaan siis ja minua oltiinkin vastassa asemalla. Asemalta suoraan syömään. Iltapäivä meni pikkuista katsellessa ja ihmetellessä. Ai niin, paiskittiinhan sitä lumitöitä kun tehtiin after-ski-grillisysteemipaikkaa pihaan. Löytyi se grilli tosiaan lumen keskeltä. Illalla käytiin hiihtämässä. Minulle oli varattu lainasukset, tosin minä en ollut oikein, miten se nyt sanotaan, siis "I am not worthy", suksissa oli enemmän hiihtoretkitarroja kuin minä osasin edes laskea. Finlandiahiihtoneuvoksen vanhat sukset siis, sellaiset sukset kun näkee niin ei voi muuta kuin hiljaisesti vaan kunnioittaa ja yrittää edes hiihtää niiden vaatimalla arvokkuudella. Hiihto kyllä maistui, mukavaa oli ja vedin pienen sakkokierroksenkin. Illalla maistui sauna ja yömyssyksi GlenGoyneä.

Lauantaina iltapäivällä oli tulossa lisää vieraita, tällä kertaa Helsingistä, joten aamuisella piti kiirehtiä hiihtämään, tällä kertaa Torronsuolle. Hiihto ei olisi voinut alkaa paremmin kun noin sadan metrin jälkeen vedin lipat ja melkein löin pääni suoraan suon ainoaan mäntyyn. Mutta en ihan osunut eikä arvokkaan suksetkaan kärsineet vahinkoa, joten matka jatkui. En osaa kuvitella kauniimpaa ilmaa, aurinko paistoi ja noin viisi astetta pakkasta, aivan mahtavaa. Puolessa välissä matkaa minulle annettiin todella vastuullinen tehtävä: minut valjastettiin ahkion eteen, missä istuskeli pikkuinen. Aluksi minua jännitti ihan älyttömästi, ihmettelin vaan että kuinka minut uskallettiin laittaa tällaiseen tehtävään varsinkin kun vetäisin jo aamuisella lipat. Mutta varovasti eteenpäin ja jossain vaiheessa taisi pikkuinenkin nukahtaa joten en täysin epäonnistunut tuossa hommassa. Kuva on kun päästiin jo turvallisesti takaisin parkkipaikalle. Matkalla ei uskaltanut pysähdellä ettei herättäisi ahkiossa nukkuvaa matkalaista. Alkoi tosin hyydyttää, tuntui että koko ajan menisi loivaan ylämäkeen, mutta mukavaa se oli.


Takaisin perusleiriin, pikaisesti suihkuun ja linja-autoasemalle helsinkiläisiä vastaan. Tosin ensin piti käydä kaupassa ja veikkaus viemässä. Matkalla meidät ohitti risteyksessä oikealta kääntyen vasemmalle meidän eteen joku teiden sankari, oikea idioottien idiootti, täysi pelle. Mistä ihmeestä noita oikein sikiää? Joku oli varannut minulle kokin puuhat lauantaille ja lohikeittoa oli ohjelmassa. Alkossa kävin myös hakemassa viiniä, myyjältä pyysin suosituksia lohikeitolle ja hän kyseli että onko maa- tai rypäletoivomuksia. No eipä minulla sellaisia ollut, (mahdollisimman hyvä hyötysuhde vaan:-). No hän onnistui myymään minulle jotain valkkaria ja se oli kyllä hyvää, kuten myöhemmin illalla se päästiin toteamaan. No niin, siis linja-autoasemalta lisää ihmisiä kyytiin ja perusleiriin lohikeiton tekoon. Paineet olivat todella kovat, nyt ei saisi epäonnistua ja kädet täristen perunoita kuorimaan. Keitto syntyi ja kalaa oli aika paljon. Tosin en olisi osannut tehdä keittoa ilman apuja, kiitokset siitä! Mutta keitosta tuli syötävää, ainakin minusta se oli aika hyvää, paljon paljon parempaa kuin mitä itse olin tehnyt viikkoa aikaisemmin kotona. Huh, onneksi!

Ilta menikin sitten jutustellessa, pikkuista katsellessa ja saunoessa. Makkaraakin päästiin grillaamaan ulos, nam. On se vaan hyvää!
 
Mitäs sunnuntaina? Ai niin, ilma senkuin vain parani, aurinkoa ja muutama aste pakkasta ja eikun ulkoilemaan. Tällä kertaa kävelemään järven jäälle. Siellä kävellessä nälkäkin tuli, rossoon syömään ja siinähän se päivä menikin. Helsinkiläisten piti jo ehtiä linja-autoon. Me lähdettiin vielä illalla hiihtämään ja nyt mentiinkin sen verran kovaa että minä sippasin. Tai jotenkin en vaan osaa tuota perinteistä vaikka noin muuten olen kestävyyskunnoltani varmaan kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Mutta en saa irti tehoja, ehkä se johtuu vaan siitä ettei saa fiilistä, olympialaiset ovat niin usein ettei vaan syty joka kisoihin? No se hyvä puoli tuossa oli että nyt tuli vanhat hyvät ajat mieleen kun Tampereella käytiin hiihtelemässä ja minä aina sippasin ja katkesin ja J vaan hiihteli perässä ja naureskeli että on se vaan kumma kun ei jaksa. Siis oikein kunnon nostalgiapläjäys siis tuli koettua ja kyllä minä vielä joskus opin hiihtämään.

Siinäpä se minun minihiihtoloma menikin, maanantaina takaisin junaan ja Ouluun. Pääsin kotiinkin asti vaikka Oulu on kyllä onnistuneesti tehnyt junalla ja paikallisliikenteen busseilla matkustamisen vaikeaksi. Laukkua saa raahata puoli kilometriä että pääsee pysäkille. Kukahan idiootti nämä tämän kaupungin linjat on piirtänyt? No, yksityisautoiluahan pitää kannattaa!

Kotiin ehdin mukavasti ennen Liverpoolin peliä, ikävä kyllä. Mikä saa ihmisen kiduttamaan itseään katsomalla tuollaista pelleilyä? Ei voi tajua. Eikä sitäkään että taas vaan mielessä että "kyllä me seuraava peli voitetaan" ja kannatus on joukkueeseen kova (manageriin ei tällä hetkellä kylläkään). Mutta tuo onkin sitten jo ihan toinen juttu.

Yhteenvetona voisi sanoa että vaikka minulle lähteminen on aina niin vaikeaa niin kyllä taas kannatti. Hyviä ystäviä kannattaa lähteä tapaamaan aina vaan kun on tilaisuus. Kiitokset ja isot halaukset kaikille.  Eipä muuta kuin seuraavaa reissua suunnittelemaan.

Onko minussa sydäntä?

Hmm, en tiedä onko tässä mitään järkeä naputella tänne jotain tällaista mutta toisaalta tuli vaan sellainen tunne. Eli mitä siis tänään tapahtui? Kävin lääkärissä, tarkemmin sanottuna sydämen ultraäänessä. Kolmisen vuotta sitten joku lekuri vaan mainitsi että minulla voisi olla jotain vikaa sydämessä ja sen jälkeen tuota nyt on enemmän ja vähemmän seurattu, tai ainakin yritetty. Parin vuoden päästä edellisestä olisi pitänyt käydä kontrollissa, mutta näköjään minulta on tuollainen pikkuasia päässyt unohtumaan ja tuli kolmen vuoden tauko. No eikai se mitään, hengissä ollaan vielä ja vielä se sydän löytyi! Tuo menee muuten aina samaa rataa, lääkäri yrittää kysellä jotain sukulaisistani ja minä taasen en muista niistä mitään, siis että onko suvussani ollut sydänsairauksia tms. Ja lipsahti jotain sellaista että "isä on kuollut joten hänellä ei ole enää mitään hätää". En tosin huomannut lääkärin kasvoilla mitään mutta itseäni se alkoi vähän hymyilyttämään samalla kun tuo tuli ulos huuliltani.

Mutta miksi pirussa tässä nyt naputtelen tällaista. Oikeastaan en tiedä, mutta tuossa kun makoilin tutkimuspöydällä ja lekuri siinä ultraäänellä minua tutki niin minulle tuli varmaankin ensimmäistä kertaa elämäni aikana, tai sinä aikana kun olen jotain syvällistä ajatellut, aika levollinen olo. Sisimmässäni tiesin että kai sitä vielä pitää kituuttaa useita vuosia täällä mutta toisaalta olisin ollut "valmis" pahimpaankin. Siis vaikka minulla on vielä paljon tavoitteita, elettävää, nähtävää, tehtävää, puuhastelua ja kaikkea muuta kivaa niin siinä tuli vaan mieleen että jos tähän nyt kupsahtaisi niin eipä kai tämä nyt paskempaa ole ollut tähän saakka. Voisi sitä huonomminkin elämänsä elää. Olen kuitenkin ollut suurimman osan elämästäni aika onnellinen, vaikka se ei aina ole siltä näyttänytkään.

Kyllähän sitä haluaisi vielä paljon nähdä ja kokea ja toivottavasti ei ihan kaikkea yksin. Tosin tämä syksy on mennyt enemmän ja vähemmä soffalla makoillessa. Hitto kun ei oikein jaksa iltaisin mitään. Olen yrittänyt miettiä pääni puhki että mitähän sitä alkaisi tekemään, mutta ei vaan keksi sellaista mukavaa harrastusta. Mutta ei hätää, kyllä minä sen vielä keksin. Ja ensi kesänä toivottavasti vihdoinkin uskallaudun pitemmälle pyöräretkelle. Joko Suomessa teltan kanssa tai sitten jos oikein rohkeaksi alan niin sinne Ranskaan ja L'Alpe d'Huezin huipulle. Tosin tuo jälkimmäinen ainakin vaatisi pikkaisen kovempaa treenaamista kuin nyt, painon tuntuvaa pudottamista ja vielä pitäisi hommata pyörään kevyemmät välitykset. Mutta kaikki nuo olisivat tietty tehtävissä kevään aikana. Niin ja onhan minulla tavoitteena käydä pyöräilemässä kaikki Suomen tunturit, tai no ainakin nämä isoimmat laskettelukeskukset, Levi ja Vuokatti on jo käyty. Ensi kesänä sitten ainakin Ruka ja Syöte?! Olenko oikeasti tällainen erakkomainen luonne? Viihdyn kyllä mukavassa seurassa mutta kyllä sitä on välillä mukava vaan maata sohvalla ihan vaan yksikseen. Mitä ihastuminen on? Mitä rakkaus on? Voiko mies ja nainen olla vain "ystäviä"? Mietinkö liikaa? (Jep, vastaus tähän on kyllä, tiedän sen itsekin)

Hitsi, laskisi tuo pakkanen että pääsisi taasen pyöräilemään töihin. Nyt olen "joutunut" lisäämään ilmaston lämpenemistä harrastamalla yksityisautoilua. Ei tuokaan nyt ihan vaivatonta ole, tiellä on muitakin häiritsemässä omaa ajonautintoa, auto on aluksi kylmä (pitäisi olla sisätilan lämmitin!), parkkipaikkaa ei meinaa löytää jos joutuu käymään kaupungilla kesken päivän...



Ei perkele tällaista voi julkaista.

Keittiöremppaa

En nyt oikein osaa kirjoittaa mitään, v*tuttaa kuin pientä oravaa kun tuo LFC pelaajat vaan käyvät kentällä kävelemässä. Nyt on ensimmäisen kerran moneen moneen vuoteen sellaisia fiiliksiä ettei oikein tiedä viitsiikö seuraavaa peliä katsoa.

Mutta keittiöstä on pyydetty kuvia, joten tässä nyt muutama kuva ennen ja jälkeen, tai näköjään jälkeen ja ennen. Minä en näköjään oikein osaa laittaa tällä bloggerilla näitä kuvia nätisti. Mutta toivottavasti noista nyt saa kuitenkin selvää.

Voiko olla ärsyttävämpää junassa

Kuin keski-ikäisten naisten ja miesten porukka pienessä maistissa ja kauhea kikatus ja räkätys koko ajan? Ei ainakaan juuri nyt tule mitään mieleen. Aaaarrrrgggghhhh.

---Juha

Melkutinjärvellä

Mitä viikonloppuna tapahtui? Perjantaina pääsimme mökille hyvissä ajoin kuuden aikoihin. Pimeää oli, mutta kun tämä oli ainakin 3 kävyn mökki niin täällähän oli sähkövaloa joten näki eikä siis normaalia pimeässä hapuilua ei tarvinut harrastaa. Ja lisää luksusta, kämpässä oli lämmintä jo kun saavuimme sinne ja jääkaappikin oli, sekä mikro... Huh, eipä ole ennen moisia hienouksia ollut. Muistelimme siinä illalla että moneskohan kerta tämä nyt oli? Taisi olla jo neljäs vuosi... Nyt tosin joku ehdotti myös erilaista retkeä: kaupunkiloma jossain päin Suomea. Kuulosti ihan kivalta, harkintaan siis.

Mutta palataanpas asiaan, heti siis saunaa lämmittämään. Pakkasta oli -10 ja järvi alkoi jäätyä mutta sauna oli iso ja siellä tarkeni eikä järvikään ehtinyt niin paljoa jäätyä etteikö vettä saanut kannettua. En uskaltautunut järveen, vielä, ehkä lauantaina...

Saunan jälkeen pääsin mukaan elämäni ensimmäiseen viskinmaistelukokoukseen. Tuomani Lagavulin pärjäsi aika hyvin, tosin kilpailu oli kovaa, Ardbeg antoi hyvän vastuksen. Lauantaiksi jäivät Highland Park ja Balvennie odottamaan vuoroaan. Eskokin tuntui viihtyvän aivan hyvin mökillä vaikka seura olikin vähän tällaista jalkapalloon hurahtanutta viskisieppolaatua.

Lauantaina heräsin "normaaliin" mahakipuun. Pitäisiköhän oikeasti lopettaa tuo kaljan juonti? Miksi se vetää mahan sekaisin? Mitä voisi juoda tilalla? Vai pitäisikö alkaa absolutistiksi? No tuskinpa kuitenkaan. Mutta ehkä nuo junassa nauttimani lapin kullat olivat syyllisiä? Tosin junassa oli hauskaa seuraa, ravintolavaunu on tosiaan aika mielenkiintoinen paikka suomalaisessa yhteiskunnassa. Mutta niin joo, tabuja nassuun ja mahakin asettui. Lähdimme ulkoilemaan ja polku kiersi läheisten järvien ympäri. Järvet olivat jäätyneet ja pinta oli aivan kirkasta jäätä, loistavan näköistä! En tiedä tallentuiko puhelimen kameraan yhtään mitään tuosta mutta yritetään nyt laittaa tänne joku kuva. Polulla tuli vastaan toinen seurue ja kovasti ihmettelivät että olimme muka aloittaneet aikaisin?? Siis näkyikö meissä illan viskimaistelut kun ei meistä kukaan ollut vielä aloittanut juomista. Vai puhuivatkohan ne E:lle kun hän tosiaan jo noin puoli vuotiaana oli retkeilemässä. Eikai retkeilyyn ole alaikärajaa?

Hesarikin on muuten huomioinut meidän retkikohteen:

http://www.hs.fi/matkailu/artikkeli/Melkuttimilla+ennen+j%C3%A4%C3%A4t%C3%A4/HS20061125SI1ME02vff

Kävelyltä päästyämme aloimme heti lämmittämään saunaa ja notskia kun pitäähän mökillä saada makkaraa. Pääsi jäätä särkemään kun vettä piti kantaa. Sitä sai ihan tosissaan hakata mutta syntyihän se avanto. Ja sitten saunaan, naiset tosin ensin joten meille jäi E:n syöttäminen. Hyvinhän se ruoka maistui ihan vieraan ihmisen sylistä. On kyllä hurmaava hymy E:llä. Aloitimme saunaa odotellessa viskikerhon toisen kokouksen ja Highland Park sekä Belvinnie saivat mitä ansaitsivat. Jännää tuo viskin maisteleminen ja mielikuvien haravoiminen ja vielä kun ne pitää pukea sanoiksi. Hauskaa.

No saunaan ja AVANTOON. Hih, kävin pariin otteeseen siellä ja jälkeenpäin tulee aika hyvä olo, vaikka sillä hetkellä kun avantoon menee tuntuu aivan muulta.

Niinpä niin, siinähän se sitten viikonloppu menikin, illalla vielä saimme nauttia rotan tanssiesityksestä ja sitten porukka alkoikin vääntäytyä nukkumaan. Me vielä vähän spekuloimme Liverpoolin nykytilaa ennenkuin nukkumatti kutsui kyläilemään. Aamulla ei sitten muuta kuin aamupala, siivoaminen ja junalle. Mukavaa oli, voisiko viikonloppua paremmin viettää? On se vaan kivaa hyvien ystävien kanssa mökkeily. Kiitos kaikille.

Kuvia yritän lisätä kunhan pääsen kotiin ja jos se internetti nyt toimii.

---Juha

Kesällä pitää mennä mökille

Kesäloma alkoi, lyhyt tosin, vain yhden päivän. Vakaumukseni ei salli työntekoa perjantaina 13. päivä joten kesälomaa piti uhrata yksi päivä. Tarkoitus olisi viettää mökkiviikonloppu jossain Jockarin lähellä. Tarkkaa paikkaa en tiedä mutta mennään joukon mukana. Aamu alkoi loistavasti, internjetin asentaja kävi aamulla juuri kun olin lähdössä ja nyt minullakin pitäisi taas olla netti. Tosin en ehtinyt kokeilla kun piti lähteä junailemaan. Junamatka alkoi aivan loistavasti, heti kun lähdettiin liikkeelle niin aurinko alkoi paistamaan. Tähän aikaan vuodesta täytyy ottaa ilo irti jokaisesta aurinkoisesta sekunnista. Jiippii.

Puolen päivän jälkeen kokeilin miltä ensi puraisu tuntuu näin aikaisin. Ja ihan hyvältähän se tuntui. Heitin siinä myös lihiksen nassuun ja pöytään liittyi pari kärppäfania matkalla Tampereelle katsomaan ipa-kärpät peliä. Leppoisia kavereita ja siinä ehdittiin kertaamaan myös legendaarisia hermes-kärpät pelejä 90-luvulta. Junamatkojen parasta antia on ihan oikeasti ravintolavaunukeskustelut. Näissä pääsee yhtä helposti mukavaan keskusteluun kuin esim. Englannissa pubeissa. Tai ainakin minunlaiselle ujohkolle ihmiselle juuri ravintolavaunuissa ei tarvitse keksiä mitään ihmeellisiä keskustelunavauksia päästäkseen juttusille, jo pelkkä "minne olet menossa" riittää.

Vielä reilut tunti Tampesteriin, siitä junan vaihto ja Humppilaan, siitä sitten muutama tunti ja toivottavasti olen mökissä metsän keskellä viskilasi kädessä.

Piti tässä junamatkan aikana pohtia ja kirjoittaa elämästä, maailmankaikkeudesta ja muusta sellaisesta, mutta kun tuolla ravintolavaunussa oli niin kivaa niin nyt en ehtinytkään. Mutta kai sitä voisi elämä huonomminkin olla? Nytkin olen matkalla tapaamaan hyviä ystäviäni ja viettämään mukavaa viikonloppua heidän kanssaan. Se mitä tässä itse elämälleni kaipaan on jotain puuhaa arki-iltoihin. Nyt käy liian usein niin että heitän töiden jälkeen sohvalle pötkölleen, siihen muutosta. Hermeksen auttaminen jotenkin kiinnostaisi mutta mitä Oulusta voisi tehdä? Miten heitä voisi auttaa? En tiedä, pitää miettiä kovasti. Mutta nyt mietin vaan mökkiä...