Junailua kohti yön vissyy

Jaaha, matka kohti Nigthwishin keikkaa alkoi suoraa töistä ripeästi kävellen kohti rautatieasemaa. Olin hyvissä ajoin kun jostain syystä työmotivaatio ei ollut ihan täydellinen enää perjantaina iltapäivällä. No siinä seisoskelin laiturilla kun kansallispuvuissa tuli porukka kauhealla kiireellä ja konnaria hihasta kiinni että "hai, mis meiän paikat oo?". No paikat olivatkin pendoliinoon mikä lähti viereiseltä laiturilta noin minuutin päästä. Meinasi alkaa hymyilyttämään kun seurasin kansallipukuisten ihmisten juoksemista junaan. Toivottavasti ehtivät, ei junasta ole koskaan mukava myöhästyä. Oma junani lähti ajallaan mutta tietty Vihannissa odoteltiin noin 10min vastaantulevaa junaa.

Olin varannut taas vähän matkaevästä mutta eikös taas viereen istunut joku opiskelijatyttönen joten emmie kehdannu kaivaa repusta evästä. Lähdin siis ravintolavaunuun leivälle ja siellä uskaltauduin istumaan aivan mielettömän kauniin naisen pöytään. Vähän jopa uskalsin jutellakin, huh ja vielä olen hengissä! Eivätkö kauniit naiset syökään tällaisia ujoja poikia elävältä? No käänsin viehätysvoimani ihan täysille ja heti hän lähti poies, joten mission complished. Muuten ravintolavaunussa oli todella hiljaista, miten tämä on mahdollista? Aikoinaan kun Tampereelta tuli kuljettua junalla niin perjantaisin ravintolavaunu oli aina täynnä ja siellä oli mielenkiintoisia ihmiskohtaloita ja ihmisiä. Parin oluen jälkeen suomalaisillakin alkaa juttu luistamaan ja niissä oli oikeasti joskus ihan hauskaa. Mutta nyt oli hiljaista, tulin takaisin tätä naputtelemaan. Voisin kohta lähteä vielä jonkun leivän syömään.

Jatkuu kohta, vai jatkuuko?